MODERN DIY X-MAS CALENDAR

Tiedän että on vielä hiukan aikaista tälle, mutta kun lähikaupan hyllytkin olivat jo täyttyneet konvehtirasioista niin ajattelin että mikä jottei. En edes oikeastaan ole mikään jouluihminen vaan jos juhlia pitää niin juhannus on siihen mielestäni sopivin päivä. Ehkäpä siksi että se on ainakin toistaiseksi säilynyt ilman kaupallista ylitarjontaa eikä kukaan tule ihmettelemään jos omalla pihalla tai parvekkeella ei ole kokkoa :) Tosin kuin esim. jouluna. Siis eikö teillä ole, kuusta, kinkkua, lahjoja, joululauluja jne???  No eipä juuri ole. Lapset saivat muutaman paketin isovanhemmilta ja yhteisestä päätöksestä suurin osa lahjarahoista laitetiin hyväntekeväisyyteen.
No asiasta kukkaruukkuun. Mietin että miten tehdä astetta tyylikkäämpi joulukalenteri ja syntyi tällainen. Tämä on helppo jokaisen tuunata omannäköiseksi esim. eri kuviolla, värikkäillä langoilla tai värikkäillä numeroilla tai vaikkapa maalaamalla pohja erilaiseksi. Perusajatus on simppeli kuin mikä. Oman kalenterimme tein ns. moderniksi joulukuuseksi eli kolmioita aseteltuna sisäkkäin. Jokaisen kolmion kulmaan naulasin naulan (pohjana vanerilevy) ja lopuksi pujottelin mustaa ohutta kumilankaa ääriviivoiksi. Lanka pitää pingoittaa niin tiukalle että numerolaput pysyvät niiden välissä. Numerolappujen taakse ajattelin kuvittaa graafisia joulukuusenkoristeita jotta meilläkin olisi sitten se koristeltu kuusi aattoaamuna. Ja ennen seuraavaa joulua tätä ihanuutta voi käyttää muistitauluna!
Täältä saat printattua numerot kalenteriin.

Here is a small and simple DIY X-mas calendar. Well I know it is a bit early for this, but after I saw x-mas chocolate in our grocery I thought why not. I did this modern x-mas tree by using plywood board, nails, printed paper and thin black rubberstring. Hammer twelve small nails into the plywood and place those into the corner of each triangle. Then wire and thighten rubberstring between  nails. You can pimp this calendar the way you want by using different shapes and colours. Here you can find printable numbers if you want to do your own calendar. To the other side I will make geometric and graphic baubles so that in christmas evening we will have a decorated tree. And after christmas you can use it as a memo board!


BUG print from RK DESIGN

32 comments:

  1. Hieno! Ja erityisen tuunattavissa omannäköisekseen, joskin tuommosena mielestäni jo täys kymppi!

    ReplyDelete
  2. Anonymous10/18/2012

    Vau, tosi hieno! Mistä ostat vaneria, mihin hintaan saat? Entä miten leikkaat sitä sopivan kokoiseksi? Kauheesti tekee mieli tehä kaikkea vanerista, mutta oon ajatellu et se on kovin kallista ja vaikeasti leikattavaa..

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä leikkautan aina sopivan kokoisen palan rautakaupassa. Sekavaneri ei ole niin kallista ja välillä heillä saattaa olla sahauspuolella ns. jämäpaloja joita voi ostaa edullisemmin ja sitten sahauttaa omiin mittoihin. Voit kokeilla myös obs-levyä joka on edullisempaa, mutta aika hauskan näköistä.

      Delete
  3. I love it!!! Great DIY and beautiful pics!

    Love Lisanne

    ReplyDelete
  4. Todella hieno ja mun mielestä varsinkin tuollaisenaan! Tuota voi vielä myös hyvin käyttää muinakin vuodenaikoina muistitauluna tai muuna. Itseä ärsyttää joulukoristeissa lähinnä se lähes ympärivuotinen varastoitavuus...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se oli ajatuksenakin jotta saataisiin kalenteri jolla on monta käyttötarkoitusta, sillä muistitaulu ajatuksestahan tuokin idea lähti. Unohdin vain mainita erikseen. Nyt lisäsin senkin:) Kiitos muistutuksesta!

      Delete
  5. Juuri kaivoin vintistä levynpalan ajatuksena tehdä siihen "jotakin". Tosi hieno idea.

    ReplyDelete
  6. Another great post! Love your style

    James
    www.19rivoli.com

    ReplyDelete
  7. Such a great idea!!

    ReplyDelete
  8. Thanks for sharing:)great idea:) thanks for the rock print and calender i ordered from you, i cant wait to get it on the wall:)

    Kine:):)

    ReplyDelete
  9. Kekseliäs kuusi. Ja vielä komiakin.
    Tää tarttee toteuttaa. Kiitos sulle!

    ReplyDelete
  10. I love this! Thanks so much.

    ReplyDelete
  11. Wau, tosi hieno, TYKKÄÄN! :)

    A*

    ReplyDelete
  12. Anonymous10/19/2012

    Ihan huippu idea! ja kiitos kun jaoit myös numerot, tykkään fontista, joten käyttöön tulevat nekin...Lampsinpa tästä rautakauppaan vanerin hakuun, toinenkin vaneriin liittyvä diy odottaa toteutusta nääs : ) Kiitos blogistasi, inspiroit aina!

    ReplyDelete
  13. i think that is just absolutely fabulous! i love it xo

    ReplyDelete
  14. Tosi hieno idea ja toteutus, tykkään!

    ReplyDelete
  15. What a great idea! I admire your creativity. Thank you!!

    ReplyDelete
  16. Anonymous10/24/2012

    Upea :)

    ReplyDelete
  17. Wonderfull!! Love it!
    Original, modern, graphic... Such a great idea.
    Thanks!

    ReplyDelete
  18. Tosi hieno! Kerrankin oikeasti tyylikäs joulukalenteri. Tuohonhan voisi laittaa myös pieniä paketteja? Täytyy katsoa jos tuon saisi itsekin toteutettua.

    ReplyDelete
  19. This is absolutely beautiful.

    I have actually come up with an Advent Calendar to be shared this year so if you're looking for things to write on the notecards you'd be so welcome!

    The info' is here about #ShareAdvent http://www.skinandblisterblog.com/2012/11/introducing-shareadvent.html

    Anna x

    ReplyDelete
  20. Just found your blog, it's amazingggg!
    Can you tell me where you got the little lamp(laying on the magazines) from?

    ReplyDelete
  21. Thanks for your truly great inspiration!
    This is my calendar thanks to you!

    Marta

    ReplyDelete
  22. This is sooo amazing and graphic! I purchased this lovely DIY one from etsy today! I like that its a little more jesusy. AND its so pretty.

    http://www.etsy.com/listing/115230805/advent-calendar-printed

    ReplyDelete
  23. Anonymous10/17/2013

    Hei! Löysin blogisi joku aika sitten OK-kirjan myötä ja täytyy sanoa, että hengästyttävän huikeita juttuja teet! Hienoja DIY-postauksia ja upeaa että jaat ohjeita ja linkkejä lukijoillesi. Kiitos! Näiden joulukalenterinumeroiden linkki ei (minulla) toiminut, olisin tulostanut joulukalenterinumerot kerrankin hyvissä ajoin (tai todella myöhässä, postauksesihan on viime vuodelta! ;) ). Pystytkö päivittämään tai kertomaan mikä fontti ja mistä, kiitos. Onko ohjetta miten piilotit kumilankojan solmut? Kiitos mahtavasta blogista ja kirjasta! Jaksa jatkaa ja jakaa, olet supertaitava!

    Johanna

    ReplyDelete
  24. This is so great! I love it!

    ReplyDelete
  25. thank you so so much for this idea. my hubby helped me make one last year and it is my favorite christmas decoration. keep up the good work... your blog is fantastic and inspiring. http://www.adenverhomecompanion.com/planning-our-advent-calendar/

    ReplyDelete